PItkästä aikaa juttua Justuksesta. Justuksen kanssa suoritimme vihdoin jotain pelastuskoirakoerintamalla. Yhden keväällä käydyn hylätyn peruspäiväkokeen jälkeen harjoittelimme kesän ja elokuussa uurastus palkittiin haun peruspäiväkokeen läpäisyllä UPK:n ja PHPK:n järjestämässä yhteiskokeessa Lahdessa. Testaajana kokeessa toimi Petri Koistinen.

Samana päivänä yritettiin vielä peruspimeäkoetta, mutta siellä loppui aika, koska ohjaaja ei löytänyt pois tiheästä kuusikosta ja toisaalta, toisen maalimiehen kohdalla ilmaisu oli niin heikko (tai olematon), että ilmoitin testaajalle lopettavani itse kokeen siihen. Kun tämä päätös oli sitten tehty, laukesi jännitys ja löysin pois kuusikosta, minkä jälkeen painelimme vauhdilla vielä käymättömälle alueelle ja Justus löysikin kolmannen maalihenkilön ja ilmaisi hänet hienosti. Yliajalle meni, mutta oli hienoa joustoa testaajalta, että antoi meidän päättää onnistuneeseen ilmaisuun. Kiítokset siitä kuuluvat pimeäkokeen testaajalle Kari Iivoselle.

Kielon kanssa on ollut huolta (ks. edellinen kirjoitus), joten stressi Justuksen peko-urasta on jollain tapaa lauennut. Paineettomalla treenaamisella on saatu tuloksia aikaan ja ennen koulutusvirheiden vuoksi passiivisesti asioita tarjoava ja paineistunut koira on muuttunut iloiseksi ja vauhdikkaaksi. Talven ajan ollaan treenailtu lähinnä auratuilla parkkiksilla ja metsäteillä. Välillä olen kahluuttanut Justusta (ja Kieloa) hangessa, jotta kummankin keskivartalon hallinta paranee ja saadaan potkua persauksiin. Käytiin myös uimassa ja Justus osasi homman kuin ei syksyn aikana uimataukoa olisi ollutkaan. Saipa Kielokin kovasti kehuja uittajalta, jotta porokoirat on ihania, kun osaavat aina uida niin hienosti.

Justuksen kanssa käytiin elokuussa myös tokokokeessa, jossa koira laamaili liikkeet läpi. Luoksepäästävyyteen ja paikallaanmakuuseen olen tyytyväinen. Muuten kaikki menikin enemmän tai vähemmän pieleen. Uusi kenttä, jännittynyt ohjaaja ja häiriöinen ympäristö toivat esiin meidän heikkoudet. Tutuilla kentillä pomminvarmoiksi arvioimani liikkeetkin menivät nolliksi. Loppupisteet 90pist, tuomari Tiina Heinolta onnittelut koekirjan korkkaamisesta hymyn kera, sekä paljon kokemusta ja uutta viisautta. Niitä me sieltä saimme.

 

Talvi on vahvistettu ilmaisua ja nostatettu moottoria. Sen seurauksena uskalsin pyytää alue-etsinnän Päiviltä. Niinpä Päivi suunnitteli meille alueen Juvanmalmille. Karttakuva alueesta alla:

Harjoituksen tarkoituksena oli vastata enemmän tosietsinnän kaltaista tilannetta kuin koetilannetta. Siksi alueella oli vain yksi maalihenkilö ja mahdollisesti esineitä. Samalla harjoituksessa testattiin koiran kestoa, kun mitään ei heti löydykään ja ohjaaja pystyy samalla lukea koiransa reaktioita, kun koira saa hajun tai tarkentaa.

Kartturina harjoituksesa toimi Mari ja hoiti hienosti hommansa. Minä sain rauhassa ohjailla koiraa ja katsella sen toimintaa. Sinä iltana lunta satoi tiheästi, mutta pakkanen oli leuto.

Etsintä alkoi tienvarsietsinnällä vihreän viivan mukaisesti. Vastoin piirtämääni, etsimme tien itäreunan. Justus irtoili hyvin (oli liinassa, mutta en pitänyt kiinni) ja ohjautui vartaloni mukaan hienosti lyhyille pistoille lumivallien yläpuolelle. Alueella tuli vastaan myös koiranulkoiluttaja (lähtöpisteenä oli agility-hallin piha) ja Justus tuli hienosti luokse siitä huolimatta monen kymmenen metrin päästä. Tuo ei olisi vuosi sitten välttämättä ollut vielä mahdollista. Hienoa me!!

Tienvarresta Justus merkkasi hyvissä ajoin hajua ja kun menin koiran perässä katsomaan, että mikä siellä koiraa noin kiinnostaa, niin näin hanskan kepinnokassa. Samaan aikaan Justus oli jo kahlannut hangessa esinneelle ja heilutteli siellä häntäänsä. Odotin ilmaisua, mutta koiran ollessa hieman epävarma, annoin sille ilmaisun käsimerkin ja niinpä sain vauhdilla minua vasten hyppäävän lappalaisen palkaksi vihjeestäni. Yhdessä mentiin näytölle ja palkkasin Justuksen löydöstä. Esineen paikka merkitty karttaan punaisena pisteenä ja tekstillä.

Matka jatkui. Etsintäsuunnitelmana oli katsoa olosuhteet (tuulen suunta) linjan ja polun valisellä tiellä ja valita siitä alueen kiertosuunta. Talvella etsinnät suoritetaan lähinnä jälkien poissulkumenetelmällä, koska ei ole järkevää kahluuttaa koiraa raskaassa hangessa, joten tässäkin tapauksessa alueen kiertäminen ja jälkien tarkistaminen oli tarkoituksenmukaista. Kun pähkäilin tätä asiaa linjan kohdalla, ilmoitti kartturi minulle, että vierestä lähtisi jälki metsään . Ja niinpä ohjasin Justuksen jäljelle (tai siis lumiuralle, josta joku oli tallustellut). Tätä jälkeä pitkin kahlasimme alueen toiselle puolelle, jossa vastaan tuli polku. Jälki oli siis harha. Kartturin kanssa sovimme, että tien ja polun alkupään väliin jäänyt kaistale tutkitaan myöhemmin, mikäli löytöä ei tule. Matka jatkui siis polkua pitkin alueen pohjoisosaan. Siellä "joku" oli tehnyt muutamia harhajälkiä ja niiden kulkusuuntaa kartturin kanssa pähkäilimme. Yhdelle jäljelle ohjasin koiran ja pian se siellä heilutteli häntäänsä. Esine löytyi, mutta ei ilmaisua. Olin pari metriä koiran takana, joten en lähtenyt siltä ilmaisua vaatimaankaan (kun ei esineitä olla kahteen vuoteen tehty). Reaktio ihmisen hajuisesta esineestä riitti. Tätä esinettä ei ole merkitty karttaan, koska sen tarkka sijainti on päässyt viikossa unohtumaan (kartturi laittoi kyllä merkinnän).

Alueen pohjoiskulmasta (linjan ja polun risteyksestä) lähti kahluujälki umpihankeen. Sitä seurattuamme vähän matkaa, ampaisi koira umpihankeen kuusikkoon. Koskaan sieltä ei mitään löytynyt, mutta perin mielenkiintoinen reaktio. Ehkä sinne nousi haju jotenkin erikoisella tavalla. Jälkeä sinne ei mennyt, ei niin mistään. Helikopteriakaan ei alueella ollut, enkä pitkäkinttu-Päivin uskonut sinne asti kuitenkaan hypänneenkään. Matka jatkui kahluujälkeä pitkin ja sitä pitkin etenimme etelään käyrien alle ja jälki kaarsi laaksossa metsän puolelle poispäin linjalta. Pienen ylämäen jälkeen koira reipastui, ja sitten näinkin taas tutun iloisen hännänheilahduksen. Päivi (MM) oli löytynyt. Ilmaisumatkaa kerronnalle tuli noin 4-5 metriä max. Mutta hyppy oli hyvä ja aikaa oli käytetty noin 45 minuuttia siinä vaiheessa. Koira siis jaksoi ilmaista hyvin ja käytös maalimiehellä oli erittäin siivoa.

Takaisin autoille tallustellessamme Justus oli ihanan rento ja kieriskeli lumessa, sekä pureksi keppejä matkalla. Täytyy sanoa, että olin erittäin tyytyväinen koirani hallittavuuteen, hajujen merkkailuihin ja keskittymiskykyyn. Duunit tehtiin ja sitten vasta kieriskeltiin ja kuihailtiin.

Aivojen jälkitoimitus lienee saapunut.

Hauskaa kevään jatkoa kaikille. Seuraava raportti saapunee viimeistään Justuksen maaliskuisen poropaimennuskokeen jälkeen. Taas on jännitettävää edessä!