Uutena vuotena olimme kaveriporukalla Mäntyharjulla. Kun minä vielä nukuin, oli ystävämme Tiina napannut Justuksen mukaansa aamulenkille ja nuo reippailijat olivat lenkkeilleet Andreaksen luodolle timanttihangessa. Justus nautti varmasti, näkeehän sen.

(kuva: Tiina Nypelö)

 

 

Edellisenä päivänä pakotin koko mökkikansan leviämään ympäri pihamaita, puin Justukselle hakuliivit päälle ja pistin pojan hommiin. Kukaan ei jäänyt löytymättä, mutta ilmaisut olivat hieman laiskoja. Viisas koira yrittää laiskuuttaan päästä kaikessa helpolla ja niinpä Justuskin yritti katseella vihjata minulle, että täällähän tämä "tyyppi" nyt on. Kovasti laiskotti tulla kertomaan emännälle tehdystä löydöstä. Ilmaisumatkat olivat pitkiä ja hanki upottavaa. Tässä meille talveksi lisähaastetta, jotta saadaan ylläpidettyä syksyllä hankittu vauhdikas ilmaisu myös hankitreeneissä.

(kuva: Tuomas Leppänen)

"Ahaa, kaksi jamppaa ovat lähteneet jäätä pitkin luodolle", mietti Justus ja päästi tässä vaiheessa vastoin tapojaan suustaan pari haukahdusta.

 

(kuva: Tuomas Leppänen)

Justus saavutti jampat ja tässä vaiheessa ilmaisi vielä reippaalla hypyllä löydön. Seuraavissa alkoikin puhti hiipua.

 

Uusi vuosi oli kiva, eivätkä paukutkaan kiusanneet Justusta. Ulos piti päästä koko ajan, vaikka paukkui. Hyvä niin. Myös paikalla ollut ihmisväki nautti olostaan ja erityisesti ruokapuoli oli mahtava. Näistä tunnelmista on hyvä jatkaa taas tasaisen tappavaa arkea ja uutta, motivoivaa treenivuotta.