Tämän viikon keskiviikkona oli mun ja Justuksen yhteiselon ensimmäiset ohjatut tottistreenit. Ja voi sitä kierrosten määrää. Utopistinen ajatus siitä, että mulla on rauhallinen ja laamamainen lapinkoira lienee kaikonnut viimeisten kuukausien aikana. Poissa on tarve leikkiä ja nostattaa viettiä ennen treenejä. Juu ei. :D

 

Treenit olivat erinomaisen hyvät. Treenien ohjaaja, elikkäs kouluttaja oli ihanan rauhallinen ja luki koiria rodusta riippumatta hienosti. Kiitos Jukka H:lle, kun organisoit. Olemme UPK:n porukalla vuokranneet Koirakoulu Vision tilat Nurmijärven Karhunkorvesta ja täytyy kyllä myöntää, että lämpimässä treenaaminen on luksusta. Tätä kirjoittaessani sormet ovat vieläkin jäykkänä tämän päivän treeneistä. Kylmissä rakennustreeneissä tuli totaalihorkka, eikä lämpö meinannut palata sormiin millään. Tsemppiä vaan mullekin fysioterapeuttina tulevaisuudessa, kun kädet on jäädytetty koiran takia.. no joo. Kasvattaa luonnetta.

 

Itse tottistreenit menivät kohtalaisesti. Justus piippasi ja pyrki muiden koirien luo koko alkutreenin. Koska naksutinta ei "joukkotreeneissä" käytetä, oli hankalaa ajoituksen kannalta pystyä palkkaamaan lyhyistä piippausvapaista hetkistä. Kontaktia Justus kyllä malttoi ottaa, mutta että olisi ollut vielä hiljaa. Liian vaativaa putkiaivolle.

 

Jossain vaiheessa pieni Husu-Pekka kuitenkin hiffasi, että voi olla hiljaakin. Paikallaanmakuut olivat hyviä. Käytän niissä vielä alustaa, jonka eteen Justus motivoituu hyvin menemään maate. Samalla tavoin olen treenannut kertovan ilmaisun näyttö-osan ja siihen treenitapaan Justus on helppo motivoida. Alusta on eri (luonnollisesti) kuin aikoinaan häivytetty alusta etsintäilmaisussa, mutta idea sama. Ja alustan häivytän pois siinä vaiheessa, kun paikallaanmakuut alkavat olla 3-minuuttisia alustan kanssa ja moniin paikkoihin yleistettyjä. Vaihtelemalla kriteerejä toivon onnistuvani saavuttamaan riittävän varman paikallaanmakuun.

 

Seuraaminen Justuksella on melko hyvä ja seurautin sitä jopa melko läheltä muita koiria ongelmitta. Kerran haukkasin liikaa ja seuraaminen katkesi. Pieni Nutukas-kennelin sijoitusnarttu, porokoira Venni, oli AI-VAN liian KIIN-NOS-TA-VA. No joo, nuoret miehet, hohhoijjaa.

 

Rentoutuminen puolivälissä treeniä oli kutaa Juicelle. Se loikoili ketarat ojollaan ja nautti mun hieronta-tyyppisestä silittelystä. Ei oo eka kerta, kun Justusta on "hierottu". Huomasin, että myös paimensukuinen lapinkoira Ukri (Nutukas Ukri) oli samantyyppisessä asennossa. Lienee siis rotuominaisuus tuo kyky rentoutua.

 

Odotamme innolla seuraavaa kertaa. Mun suuresti pelkäämäni ja ahdistusta aiheuttanut tottistelu osoittautuikin äärimmäisen mukavaksi. Porukassa on paljon kivempaa treenata. Yksin Lintsin parkkiksella treenaaminen ei valitettavasti oo niin kivaa. Täytyy ajaa Nurmijärvelle asti, jotta jaksaa tottistella.

 

Lumiset kuvat tässä kirjoituksessa ovat tuoretta satoa Keskuspuiston lenkiltä. Ei siis tarvitse lähteä merta edemmäs lenkille, jotta voi pitää koiraa irti. Se onnistuu mainiosti myös Pasilan ja Mannerheimintien välissä Helsingin kaupunkialueella.