Justuksesta:

Justuksen kans on treenattu kevään ajan hakua ja pidetty taukoa, ja trenattu ja ja ja.. Kannatti treenata, sillä toukokuun puolivälissä suoritettiin Pelastuskoiraliiton haun peruskokeen pimeäosuus hyväksytysti TSE:n kokeessa Tampereella. Nyt on siis peruskokeet kokonaisuudessaan suoritettu ja jatkamme harjoituksia kohti loppukokeita. Niiden aika lienee ensi vuoden syksyllä, mikäli treenit etenee suunnitellusti. Koiraa kehuttiin kokeessa, mutta emäntä sai kyllä melkoisesti rakentavaa palautetta. Tampereella oli upeat puitteet käydä kokeessa ja kaikenkaikkiaan olen erittäin tyytyväinen, että olen niin paljon (4 kertaa) eri testaajien ja yhdistysten kokeissa käynyt. Kyllähän se niin on, että noissa hälytyshommissakin joutuu aina uusien tilanteiden ja ihmisten kanssa tekemisiin, joten jo koevaiheessa on hyvä laittaa itseään ja koiraansa testiin. Että ei ihan liian rentoa olisi kokeissa.

Olen onnellinen aina, kun Justuksen kanssa onnistun, sillä kivinen on tie ollut ja pääni puhki olen välillä saanut miettiä, jotta harjoitukset olisivat koiralle sopivia ja mahdollisuuksia onnistumisiin saataisiin mahdollisimman paljon. Hiljalleen alkaa Justuksen kanssa itsetunto-ongelmat ratketa ja siitä on alkanut kasvaa tasapainoinen ja rohkea poika. Hienoa.

Tämä treenikausi ollaan jälleen mukana Espy-pekon raunioryhmässä, jossa Petra ja Miisa saavat kivan haasteen Justuksen maalimiesmotivaation kasvattamisesta. Ja haasteethan ovat koirankoulutuksen suola, joten sitä vaan mun haavoille, eiku siis.. mielenkiinnolla seuraan tämän kauden tuloksia syksyä kohti mennessä. Mä uskon Justukseen, se on kelpo koira, mutta etenee vähän hitaammin, kuin moni muu lappalainen.

Hakua treenaillaan harvakseltaan, mutta säännöllisesti. Tokoa nyt vaan mielialatreeninä, sillä kokeisiin ei Justuksen kanssa enää mennä. Ainakaan pariin vuoteen.

 

Kielosta:

Kielon kanssa mennään edelleen samalla moodilla. Kielo on huippu harrastuskaveri, aina mukana ja iloinen. Sen kanssa käydään satunnaisesti raunioilla ja hakua treenataan sännöllisesti. Syksyllä yritetään hakeutua myös agi-ryhmään ihan vaan pomppimaan ja syöksyilemään ilman tavoitteita. Tokossa jatketaan Kallion Koirakerhon treeniryhmässä, sekä käydään satunnaisesti eri kouluttajien kursseilla imemässä oppia. Viimeisimpänä Paimensukuisen lapinkoiran seuran Riita Korrin kurssi nyt huhtikuussa, jossa oli todellinen ahaa-elämysten tunnelma. Upea kouluttaja kerta kaikkiaan. Kiitos Riitta. :)

Tärinöitä tulee säännöllisen epäsäännöllisesti. Ne ovat vähentyneet pariin tärinään kuukaudessa ja niiden kesto on hyvin vaihteleva. Orientaatiossa ei edelleenkään ole muutoksia, ja kohtausten aikana temputtaminen ja toiminta onnistuu ihan mainiosti.

Toinen tutkimusrupeama tehtiin Viikissä Yliopistollisessa eläinsairaalassa Anna-Mariam Kivirannan vastaanotolla. Hermostohäiriön epäilyn vuoksi tehtiin neurologisia testejä, tasapainotestejä, aivohermotestaukset, syvätuntotestit, ranka tutkittiin ja lopuksi vielä otettiin 20minuutin aivosähkökäyrä. Hereillä tehdyissä testeissä kaikki oli täysin normaalia, minkä vuoksi valitettavasti hermopinteen tai sähköhäiriön mahdollisuus poissuljettiin. Lääkäri selitti hermostohäiriöiden logiikkaa minulle ja ymmärrän nyt paremmin afferenttejen ja efferenttejen hermoratojen "järjestyksiä", sekä yksittäisten löydösten merkitsemättömyyden kokonaisuudessa. Aivosähkökäyrän aikana havaittiin kaksi mahdollisesti normaalista poikkeavaa nousupiikkiä, mutta tästä ei valitettavasti voi vetää mitään johtopäätöksiä. Ja aivosähkökäyrän käyttö on myös ongelmallista, sillä ne pitäisi saada kiinni koiraan kohtauksen aikana, eikä sellainen ole tutkimuksessa käytettyjen neulojen (tarroja ei karvojen vuoksi voi koirilla käyttää) vuoksi mahdollista koirilla.

Tällä hetkellä on siis edelleen epäily juveniilista epilepsiasta (jota ei kuitenkaan voida mitenkään varmaksi todeta), joka oireilee ihmisillä vähän samalla tavalla, tai myös koiraroduissa ilmenevästä tuntemattomasta syystä johtuvasta levonaikaisesta tärinästä (resting myoclonus). Epilepsiageeniä ei toistaiseksi voida löytää, koska ne ovat rotukohtaisia, eikä porokoirilla geeniä ole vielä löydetty. Näytteitä siis tarvitaan paljon Lohen tutkimuksiin.

Minulla on kädessäni resepti epilepsialääkitykseen ja pitkittyneen kohtauksen hoitoon käytettyyn peräruiskeeseen. Kumpaakaan en ole vielä hakenut, sillä kasvattajan kanssa olimme samaa mieltä siitä, ettei lääkitystä näillä vähenemään päin menevillä kohtausmäärillä aloiteta. Sivuvaikutuksia on liikaa. Ymmärrän toki riskin pahempien kohtausten vaarasta, mutta sen riskin nyt otan. Lääkitystä harkitaan syksyllä uudelleen, kun käymme kontrollissa YES:lla ja tiedämme kohtausten määristä enemmän. Tässä vaiheessa pidän tarkkaa kirjaa niiden tuloista ja menoista kestoineen.

Kielon kohtalosta jalostuksellisessa mielessä on myös keskusteltu kasvattajan kanssa ja sen varmaan kaikki arvaavat. Jossain vaiheessa siis mahdollisesti sterilaatio astuu kuvaan. Hormoonien yhteyttä tärinöihin ei voida osoittaa, mutta kaikki kuormitus koiran elämästä lienee syytä poistaa, mikäli tärinäkohtaukset jatkuvat. Lisäksi on syytä muistaa, että neljän kuukauden juoksuväli kohtalaisine valeraskauksineen on raskasta nartulle. Jos siis jalostusmahdollisuus suljetaan pois, ei mielestäni ole tarpeen myöskään kohtupiuhoja pitää. Ja Justus saisi myös olla kotona aina, eikä ikävöisi aina Kieloa juoksuevakossaan. Mutta tämä on vahva ehkä vielä tässä vaiheessa. Kielolla on onneksi kivoja siskoja, mikäli se itse nyt jäisikin lapsettomaksi. Näin kivaa narttua on harmillista jättää käyttämättä, mutta tilanne on melko ymmärrettävä kasvattajan näkökulmasta. Ja harrastuspotentiaaliahan koko Lujahin ja Veikon pentueessa on, se on jo huomattu.

Surua ja iloa siis ollut, mutta tällaiset vastoinkäymiset pitävät nöyränä. Hetkeäkään en ole katunut sitä, että menin yksillä viiskymppisjuhlilla kyselemään Eevalta pentusuunnitelmista ja rääkäisin suustani, että josko hän mulle poronartun sijoittaisi. Kielo on ihana koira ja mulle aivan täydellinen, vaikka vähän simppelihän tuo päästään onkin, mutta vallan helppo kouluttaa juuri siksi. Ja mikäli meillä ukkokullan kanssa ikinä löytyy yhteisymmärrys kolmannen koiran hankintaan, niin tiedän kyllä mistä linjoista ne minulle parhaiten sopivat pennut putkahtavat. Joskin avoimin mielin olen, myös rotujen suhteen..

Blogi päivittyy taas, ehkä joskus, kun jaksan. Olen tässä hommassa tosi huono, mutta yritän parhaani. :)

 

 

PItkästä aikaa juttua Justuksesta. Justuksen kanssa suoritimme vihdoin jotain pelastuskoirakoerintamalla. Yhden keväällä käydyn hylätyn peruspäiväkokeen jälkeen harjoittelimme kesän ja elokuussa uurastus palkittiin haun peruspäiväkokeen läpäisyllä UPK:n ja PHPK:n järjestämässä yhteiskokeessa Lahdessa. Testaajana kokeessa toimi Petri Koistinen.

Samana päivänä yritettiin vielä peruspimeäkoetta, mutta siellä loppui aika, koska ohjaaja ei löytänyt pois tiheästä kuusikosta ja toisaalta, toisen maalimiehen kohdalla ilmaisu oli niin heikko (tai olematon), että ilmoitin testaajalle lopettavani itse kokeen siihen. Kun tämä päätös oli sitten tehty, laukesi jännitys ja löysin pois kuusikosta, minkä jälkeen painelimme vauhdilla vielä käymättömälle alueelle ja Justus löysikin kolmannen maalihenkilön ja ilmaisi hänet hienosti. Yliajalle meni, mutta oli hienoa joustoa testaajalta, että antoi meidän päättää onnistuneeseen ilmaisuun. Kiítokset siitä kuuluvat pimeäkokeen testaajalle Kari Iivoselle.

Kielon kanssa on ollut huolta (ks. edellinen kirjoitus), joten stressi Justuksen peko-urasta on jollain tapaa lauennut. Paineettomalla treenaamisella on saatu tuloksia aikaan ja ennen koulutusvirheiden vuoksi passiivisesti asioita tarjoava ja paineistunut koira on muuttunut iloiseksi ja vauhdikkaaksi. Talven ajan ollaan treenailtu lähinnä auratuilla parkkiksilla ja metsäteillä. Välillä olen kahluuttanut Justusta (ja Kieloa) hangessa, jotta kummankin keskivartalon hallinta paranee ja saadaan potkua persauksiin. Käytiin myös uimassa ja Justus osasi homman kuin ei syksyn aikana uimataukoa olisi ollutkaan. Saipa Kielokin kovasti kehuja uittajalta, jotta porokoirat on ihania, kun osaavat aina uida niin hienosti.

Justuksen kanssa käytiin elokuussa myös tokokokeessa, jossa koira laamaili liikkeet läpi. Luoksepäästävyyteen ja paikallaanmakuuseen olen tyytyväinen. Muuten kaikki menikin enemmän tai vähemmän pieleen. Uusi kenttä, jännittynyt ohjaaja ja häiriöinen ympäristö toivat esiin meidän heikkoudet. Tutuilla kentillä pomminvarmoiksi arvioimani liikkeetkin menivät nolliksi. Loppupisteet 90pist, tuomari Tiina Heinolta onnittelut koekirjan korkkaamisesta hymyn kera, sekä paljon kokemusta ja uutta viisautta. Niitä me sieltä saimme.

 

Talvi on vahvistettu ilmaisua ja nostatettu moottoria. Sen seurauksena uskalsin pyytää alue-etsinnän Päiviltä. Niinpä Päivi suunnitteli meille alueen Juvanmalmille. Karttakuva alueesta alla:

Harjoituksen tarkoituksena oli vastata enemmän tosietsinnän kaltaista tilannetta kuin koetilannetta. Siksi alueella oli vain yksi maalihenkilö ja mahdollisesti esineitä. Samalla harjoituksessa testattiin koiran kestoa, kun mitään ei heti löydykään ja ohjaaja pystyy samalla lukea koiransa reaktioita, kun koira saa hajun tai tarkentaa.

Kartturina harjoituksesa toimi Mari ja hoiti hienosti hommansa. Minä sain rauhassa ohjailla koiraa ja katsella sen toimintaa. Sinä iltana lunta satoi tiheästi, mutta pakkanen oli leuto.

Etsintä alkoi tienvarsietsinnällä vihreän viivan mukaisesti. Vastoin piirtämääni, etsimme tien itäreunan. Justus irtoili hyvin (oli liinassa, mutta en pitänyt kiinni) ja ohjautui vartaloni mukaan hienosti lyhyille pistoille lumivallien yläpuolelle. Alueella tuli vastaan myös koiranulkoiluttaja (lähtöpisteenä oli agility-hallin piha) ja Justus tuli hienosti luokse siitä huolimatta monen kymmenen metrin päästä. Tuo ei olisi vuosi sitten välttämättä ollut vielä mahdollista. Hienoa me!!

Tienvarresta Justus merkkasi hyvissä ajoin hajua ja kun menin koiran perässä katsomaan, että mikä siellä koiraa noin kiinnostaa, niin näin hanskan kepinnokassa. Samaan aikaan Justus oli jo kahlannut hangessa esinneelle ja heilutteli siellä häntäänsä. Odotin ilmaisua, mutta koiran ollessa hieman epävarma, annoin sille ilmaisun käsimerkin ja niinpä sain vauhdilla minua vasten hyppäävän lappalaisen palkaksi vihjeestäni. Yhdessä mentiin näytölle ja palkkasin Justuksen löydöstä. Esineen paikka merkitty karttaan punaisena pisteenä ja tekstillä.

Matka jatkui. Etsintäsuunnitelmana oli katsoa olosuhteet (tuulen suunta) linjan ja polun valisellä tiellä ja valita siitä alueen kiertosuunta. Talvella etsinnät suoritetaan lähinnä jälkien poissulkumenetelmällä, koska ei ole järkevää kahluuttaa koiraa raskaassa hangessa, joten tässäkin tapauksessa alueen kiertäminen ja jälkien tarkistaminen oli tarkoituksenmukaista. Kun pähkäilin tätä asiaa linjan kohdalla, ilmoitti kartturi minulle, että vierestä lähtisi jälki metsään . Ja niinpä ohjasin Justuksen jäljelle (tai siis lumiuralle, josta joku oli tallustellut). Tätä jälkeä pitkin kahlasimme alueen toiselle puolelle, jossa vastaan tuli polku. Jälki oli siis harha. Kartturin kanssa sovimme, että tien ja polun alkupään väliin jäänyt kaistale tutkitaan myöhemmin, mikäli löytöä ei tule. Matka jatkui siis polkua pitkin alueen pohjoisosaan. Siellä "joku" oli tehnyt muutamia harhajälkiä ja niiden kulkusuuntaa kartturin kanssa pähkäilimme. Yhdelle jäljelle ohjasin koiran ja pian se siellä heilutteli häntäänsä. Esine löytyi, mutta ei ilmaisua. Olin pari metriä koiran takana, joten en lähtenyt siltä ilmaisua vaatimaankaan (kun ei esineitä olla kahteen vuoteen tehty). Reaktio ihmisen hajuisesta esineestä riitti. Tätä esinettä ei ole merkitty karttaan, koska sen tarkka sijainti on päässyt viikossa unohtumaan (kartturi laittoi kyllä merkinnän).

Alueen pohjoiskulmasta (linjan ja polun risteyksestä) lähti kahluujälki umpihankeen. Sitä seurattuamme vähän matkaa, ampaisi koira umpihankeen kuusikkoon. Koskaan sieltä ei mitään löytynyt, mutta perin mielenkiintoinen reaktio. Ehkä sinne nousi haju jotenkin erikoisella tavalla. Jälkeä sinne ei mennyt, ei niin mistään. Helikopteriakaan ei alueella ollut, enkä pitkäkinttu-Päivin uskonut sinne asti kuitenkaan hypänneenkään. Matka jatkui kahluujälkeä pitkin ja sitä pitkin etenimme etelään käyrien alle ja jälki kaarsi laaksossa metsän puolelle poispäin linjalta. Pienen ylämäen jälkeen koira reipastui, ja sitten näinkin taas tutun iloisen hännänheilahduksen. Päivi (MM) oli löytynyt. Ilmaisumatkaa kerronnalle tuli noin 4-5 metriä max. Mutta hyppy oli hyvä ja aikaa oli käytetty noin 45 minuuttia siinä vaiheessa. Koira siis jaksoi ilmaista hyvin ja käytös maalimiehellä oli erittäin siivoa.

Takaisin autoille tallustellessamme Justus oli ihanan rento ja kieriskeli lumessa, sekä pureksi keppejä matkalla. Täytyy sanoa, että olin erittäin tyytyväinen koirani hallittavuuteen, hajujen merkkailuihin ja keskittymiskykyyn. Duunit tehtiin ja sitten vasta kieriskeltiin ja kuihailtiin.

Aivojen jälkitoimitus lienee saapunut.

Hauskaa kevään jatkoa kaikille. Seuraava raportti saapunee viimeistään Justuksen maaliskuisen poropaimennuskokeen jälkeen. Taas on jännitettävää edessä!

 

 

 

Kielo on nyt reilu 9 kuukautta vanha ja erittäin näpsäkkä nuori porotyttönen. Sen kanssa on ollut mainiota harrastaa ja tuntuu kuin se olisi oppinut kaiken itsestään tai vain parin vihjaisun jälkeen. Loppiaisperjantaina kuitenkin tuli pieni särö meidän tähänastiseen onneemme ja siitä kerron seuraavassa:

Kielo oli riekkunut pihalla Justuksen kanssa, minkä jälkeen se oli menossa lepäämään. Isäntäväki oli lähdössä uimaan. Yhtäkkiä huomasin, että Kielon pää tärisi. Tärinä oli pienehköä ja säännöllisellä rytmillä käyvää heilumista, saman tyyppistä kuin parkinsonin tautia sairastavan ihmisen käden tärinä. Testasin sykkeen, normaali, sekä tarkistin limakalvot ja pupillit, normaalit. Säikähdin, mutta tärinä meni pian ohi ja uskalsin lähteä pois kotoa. Pari päivää meni ilman törinöitä, mutta sunnuntai-iltana levolle mennessä Kielon pää alkoi taas täristä. Otin tärinästä videota ja heti perään soitin Kielon kasvattajalle, eli omistajalle. Kielo kun on sijoituksessa minulla. Jälleen kerran tarkistin sykkeen ja limakalvot, sekä mittasin lämmön.

Kasvattajan kanssa sovittiin, että koira tutkitaan läpikotaisin, hinnasta viis. Samalla mietin, että olipa onni, että olin "kaiken varalta" hankkinut Kielolle vakuutuksen. Seuraavana aamuna soitin Aistiin ja sain ajan verikokeisiin ja yleiseen lääkärin tarkastukseen seuraavaksi päiväksi. Neurologille varattiin aika saman viikon perjantaille.

Ja piinassa elettiin koko viikko. Koira oli täysin normaali noin muuten, ja tärinöiden aikana koira oli täysin kuulolla, joten uskalsin melko vahvasti sulkea epilepsian pois omien tietojeni varassa. Aina, kun tärinä alkoi, sen sai loppumaan käskyttämällä koiraa esim. istu-maate-seiso -kaukokäskyillä tai tarjoamalla leikkiä. Silittäminen tai rauhoittelevat eleet eivät sen sijaan auttaneet tärinään. Nukkuma-asento ei myöskään vaikuttanut tärinän alkuun. Se saattoi alkaa rulla-asennossa tai kylkimakuulla. Välillä pää tärräsi seisoessa tai istuessa. Ei siis muuta säännöllisyyttä kuin aina levossa.

Verikokeet otettiin, kaikki mahdolliset (pienet, suuret). Kaikki kunnossa. Auskultaatio normaali, ei arista vatsaa. Limakalvot vaaleanpunaiset, kta 1-2 sek. Nisät ok, ei maitoa (Kielolla valeraskaus päällä). Maksa-arvot ok

Virtsanäyte otettiin myös vatsapeitteiden läpi; ominaispaino 1,052, pH 6,5. Pikaseulonta normaali, sedimentissä ei normaalista poikkeavaa. Bakteeriviljelyssä ei kasvua. Virtsa tutkittiin siksi, että Kielon virtsaaminen on lisääntynyt. Se kuitenkin liittynee nuoren naisen kasvuun, koska VTI:tä ei löytynyt.

No, sinällän kiva, että arvot olivat kunnossa, mutta olin salaa toivonut, että kyseessä olisi jokin pielessä oleva arvo. Se olisi ollut helpompi korjata esim. ravinnolla. En kuitenkaan oikeasti uskonut siihen oireiden perusteella, ne valitettavasti ovat neurologisia ja sen tajuaa pöllömpikin.

Perjantaina mentiin neurologille ja testailtiin. Silmät, korvat, raajarefleksit... Kaikki toimi normaalisti. Kielo rauhoitettiin ja aivoista otettiin magneettikuvat. Oli melkoinen piina, huhhuijaa. Kun kävelin lääkärin huoneeseen kuulemaan tuloksia olin varmaan liidunvalkoinen ja lähellä pyörtyä. Lääkärillä oli kuitenkin vain hyviä uutisia, aivokuvissa näkyi oikein hienot aivot. Yritin tihrustaa sitä yhtä hernettä sieltä jostain, mutta ehkä se ei ole vielä kehittynyt. Jäämme odottamaan herneen kehitystä. Eli aivojen osalta jälleen kerran puhtaat paperit. Helpotus, tottakai. Olin lietsonut itseäni paniikkiin ajattelemalla kasvainta, joka painaisi pikkuaivoja tai aivorunkoa. Sitä ei onneksi löytynyt.

Muutama päivä mentiin hyvin mielin. Kohtauksia tuli taas satunnaisesti, mutta niistä ei kuulemma tarvinnut välittää, eivätkä ne ole koiralle vaarallisia. Diagnoosiepäilyksi kirjoitettiin levonaikaista lihasnykimista (Resting myoclonus), mutta eihän tuo oikeasti ole mikään diagnoosi. Tuohan jo tiedettiin.

Tuurilla päästiin peruutusajalle Fysioterapeutti Tamara Merenvallan vastaanotolle. Ja nyt ollaan siinä vaiheessa, että fysioterapeutti on ensimmäinen, joka on jotain löytänyt. Kielolla on selkeä puoliero toiminnallisesti. Oikea puoli on jäykempi sekä edestä, että takaa. Provokaatiotesteissä Kielo aristi selvästi lavan välistä (Th1-3) aluetta jossain Trapeziuksen (rangan puoleinen osa) ja Infraspinatuksen paikkeilla. Ja yksi merkittävä löydös oli lievä tuntopuutos oikean eturaajan 2. ja 5. phalagealin (varvas) syvissä alueissa. Tuntoa oli, mutta se oli heikompi kuin muissa varpaissa, ja varsinkin vaseman puolen varpaissa. Tämä voisi kieliä pinteestä hermossa. En vaan oo ihan varma, että miten nää hermot kulkee koirilla, joten en uskalla alkaa väittämään pinteen lähtökohtaa. Mutta jokin yhteys kai lavan kipupisteillä ja tuntopuutoksella lienee.

Oikean eturaajan protraktiossa Kielo pyrki nojaamaan vasemmalle ja köllähti useaan kertaan maahan kyljelleen, liekö kipu vai tasapaino syynä. Kallistuttiin kuitenkin kivun puolelle enemmän, sillä hoidon ja käsittelyn jälkeen tasapaino pysyi uusintatesteissä. Jossain vaiheessa väläyteltiin sisäkorvan tasapainoelimen tulehdusta, mutta käsittelyn vaste poissulkee siis tämän.

Toki Kielo on vielä nuori koira ja varsin kehittymätön ja löysä, mutta esimerkiksi syvät keskivartalon lihakset saisivat vahvistua. Kielo notkistelee arjessakin paljon selkäänsä, minkä olen itsekin huomioinut.

Toivonpa ehkä maailman eniten, että syy tärinöihin löytyisi sähköhäiriöstä hermoissa, joka johtuisi jumiutuneesta Th-rangasta. Mistä se on sitten tullut? Siihen voi nuoren koiran elämässä olla monta syytä ja esim. törmääminen puuhun tai Justukseen (mitä Kielo on kyllä harrastellut joskus vauhdissa) saattaa saada aikaan kyseisen jumin. Jos nuita juttuja yrittäis välttää, niin täytyis pitää koiraa remmissä aina ja kävellä tasasilla aina, ja siitä sais sitten toisella tavalla oireilevan koiran. Ja tasainen remmilenkkeily kun ei vaan kuulu meidän elämänfilosofiaan.

Seuraava fyssarikerta on kolmen viikon päästä. Siihen asti saan itse toimia Kielon kuntouttajana. Vaikka en tietenkään tätä olisi toivonut, niin otan tämän samalla oppimisena ja toivon, että osaan tulevaisuudessa paremmin auttaa vastaavassa tilanteessa olevia. Siksihän niitä fyssarin opintoja on nyt jo kolme vuotta pakerrettu.

Jäämme tutkalle. Rapsaatulee taas, kun jotain kerrottavaa on.

Hakumetsällä ollaan lumien sulettua käyty ahkerasti. Mikäs siellä käydessä, kun koira toimii ja on motivoitunut. Olen myös pyytänyt satunnaisesti treenikavereita suunnittelemaan meille peruskoetreenin kaikkine tottisosioineen. Toistaiseksi koira on toiminut erinomaisesti, ilmaissut hyvin ja liikkunut alueella hyvin lukien hienosti ohjaajan vartalonsuuntia. Ohjaajan etsintäsuunnitelmissa olis ehkä ollut petrattavaa, mutta tärkeintä on, että koira on vihdoinkin saatu vireeseen. Ja kaikki kolme treeniä ovat "menneet läpi", joten hyvällä mielellä vain eteenpäin.

Kallion Koirakerho järjesti jäsenilleen möllitoko-kilpailun pari viikkoa sitten. Osallistuimme Justuksen kanssa Nakki-luokkaan, jossa suoritettiin siis avoluokan liikkeitä helpotuksin sovellettuina ja välipalkkaus sallittiin. Justus motivoitui erinomaisesti palotelluista Dentastixeistä ja toimi melkei kuin juna. Ohjaaja mokasi parikin kertaa antamalla mm. väärän käskyn tai aloittamalla liikkeen ennen tuomarin lupaa. Siitäkin huolimatta Justus voitti luokan. Olin villistä pojastani todella ylpeä. Pisteet ja kuvaukset liikkeistä alla:

Luoksepäästävyys: 10 p (koira pysyi siivosti perusasennossa ja antoi tervehtiä avoimesti. myös juoksutarkastus, joka tasapuolisuuden vuoksi tehtiin myös uroksille, sujui ongelmitta)

Paikalla makaaminen: 9 p (paikalla oli koulutuksessaan hyvin alussa oleva koira, joka yritti käydä viereisen koiran päälle kesken ryhmäpaikkamakuun. tästä provosoituneena justus nousi istumaan, mutta ei liikkunut paikaltaan ja meni takaisin maate komennuksen jälkeen. yksi piste vähennettiin siis siitä.

Seuraaminen kytkettynä: 9 p (seuraaminen ei ollut tiivis ja jouduin hieman hoputtaa justusta täyskäännöksessä. vähennettiin yksi piste.)

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9 p (tässä olisi saanut pysähtyä ja käskeä koiran maahan, mutta yritin suoraan liikkeestä. koira empi hetken seisten ja annoin tuplakäskyn. yksi piste vähentyi.)

Luoksetulo 10m: 10 p (tässä ei ongelmaa. koira tuli vauhdilla suoraan sivulle perusasentoon)

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 10 p (tätä "seis" -käskyä on hakumetsällä ja elämässä harjoiteltu niin paljon, että sujui erinomaisesti)

Estehyppy: 5 p (koira suoritti liikkeen täydellisesti, vaikka sitä on harjoiteltu vain pari kertaa. vähennykset tulivat siitä, että ohjaaja aloitti liikkeen ennen tuomarin lupaa ja koira ennakoi esteen ylityksen jälkeen suoritettavan perusasennon, kun tulin sen viereen.)

Kokonaisvaikutus: 10 p (itsekin olin erittäin tyytyväinen)

Yhteispisteet kertoimilla laskettuna: 163 p ja sijoitus 1.

Ehkä voisimme korkata avo-luokan joskus syksyllä. Jäänee nähtäväksi.

 

Justus myös luonnetestattiin kolmen vuoden ja kolmen kuukauden ikäisenä. Luonnetesti oli Lappalaiskoirat Ry:n järjestämä ja pidettiin Turun Vätissä 14.5.2011. Tuomareina testissä olivat Carita Koskinen ja Sirkka Lempinen. Koira näytti testissä ihan itseltään ja sai tuomareilta söpöyspisteitä extrapisteinä. Vaan ihmekös tuo, kun testin alkaessa Justus hakeutui nojailemaan tuomarin jalkaan ja nosti tassun rapsutuspyynnön merkiksi. On se vaan sellanen. Kotiintuomisina saimme mukaamme pisteitä +174 ja laukausvarma. Erinomainen tulos mielestäni ja kuvaa kyllä koiraani, mikäli tässä kolmen yhteisen vuoden aikana olen sitä yhtään oppinut tulkitsemaan. Alla osa-aluepisteet ja lyhyt kuvaus testistä.

Toimintakyky +1, kohtuullinen

Terävyys +3, kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu +3, kohtuullinen, hillitty

Taisteluhalu +2, kohtuullinen

Hermorakenne +1, hieman rauhaton

Temperamentti +3, vilkas

Kovuus +1, hieman pehmeä

Luoksepäästävyys +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

Laukauspelottomuus +++, laukausvarma

 

Testialueelle tullessamme Justus oli hyvin vireällä tuulella, vaikka vettä satoi ripsotellen ja maa oli lätäköillä. Heti tuomaria haistettuaan Justus meni tuomarin polven viereen kyhnöttämään ja vaati rapsutuksia -ja saikin niitä. Tuomarin kanssa Justus ei leikkinyt, minun kanssani vähän, mutta ei syttynyt suuresti.

Kelkan ilmestyessä näkyviin, Justus ensin tuijotti sitä muutaman sekunnin, kunnes alkoi hurjana huutaa kirosanoja, eli haukku irtosi kunnolla. Missään vaiheessa Justus ei kiristänyt remmiä mihinkään suuntaan ja pysyi minun edessäni hyvin pitkään. Vasta kelkan tullessa muutaman metrin päähän minusta, siirtyi Justus vasemmalle sivulleni ja jatkoi haukkumista siitä. Ei siis siirtynyt taakseni missään vaiheessa. Kelkalle piti aika pitkään haukkua, mutta yhdessä sitä tutkimme ja Justus uskalsi sitä haistella. Satunnaisesti tuo kuitenkin vielä tuhahteli sille seuraavaan paikkaan siirtyessämme.

Uhkaava ihminen sai muutaman haukun aikaan, mutta heti kepin laskettua ja hupun lähtiessä pois päästä, palautui Justus ja oli tuomarin ystävä. Jäi myös oikein mielellään tuomarin luokse, kun tuli minun vuoroni kutsua koira luokse. Kun kutsuin koiraa, se mietti sekunnin ja sitten juoksi vauhdilla luokse. Mikä lie mietintätauko, mutta tästä päätellen se ei ainakaan ahdistunut juuri sitä ennen meitä kohti hyökänneen ihmisen seurassa.

Haalaria Justus väisti remmi kiristyen, muttei haukkunut. Uudestaan mennessämme ei kovinkaan väistänyt maassa lojuvaa haalaria, eli palautui siitä nopeasti. Kulki kyllä kohtalaisen pitkällä remmillä oikealla puolellani (haalari oli minun vasemmallapuolellani). Peltitynnyrille sanoi muutaman sanan, mutta yhdessä sitä mentiin katsomaan takaisin tullessa ja häntä heilui hieman jännittyneenä siinä vaiheessa.

Pimeässä huoneessa Justus ilmeisesti haisteli kaikkea siellä ollutta, koska tuomarit joutuivat pariin kertaan kutsumaan sitä kohti minua. Iloisesti häntä heiluen se kuitenkin tämän jälkeen löysi tiensä minun luokseni ja parin tuomarin kutsun jälkeen löysi minut melko nopeastikin.

Seinässä yksin ollessaan Justus haukahti pariin kertaan sitä uhkaavalle ihmiselle, muttei kantanut kaunaa ja oli melko tyynenä, kun sen menin siitä irroittamaan. Enemmän sitä ahdisti paksu panta ja seinässä oleva kettinki, jotka laitoin testipannan lisäksi sille. Ilmeisesti se on täysin vakuuttunut siitä, että ihmiset ovat mukavia. Ja samoin tulkitsivat myös tuomarit.

Laukaukset Justus huomioi korvat pystyssä, mutta ei hätkähtänyt yhtään ja jatkoi tyytyväisenä haistelua niiden kuulemisen jälkeen. Laukausvarmaksi siis merkattiin.

Tuomarit kehuivat Justusta ihmistä kohtaan luottavaiseksi ja ylettömän söpöksi koiraksi. Lisäksi mainitsivat siitä, että koira olisi varmasti puolustanut minua hanakammin, mikäli olisin esimerkiksi kelkalla oikeasti pelännyt. Tästä olen samaa mieltä, sillä kaupungissa on välillä tullut joitakin uhkaavia ja pelottavia tilanteita, joissa koira on osoittanut puolustushaluaan selvästi. Lisäksi tuomarit olivat sitä mieltä, että koira soveltuu oikein hyvin hakukoiraksi luoksepäästävyytensä ja ihmisystävällisyytensä vuoksi. Erinomaista.  Kun odottelimme tuloksia, teki Justus pedin itselleen keskelle Kielonlehtimätästä ja meni sinne rullalle makaamaan. Jotenkin se oli kovin tunteellinen hetki ja jollain tapaa enteellinen, sillä...

Hyvästä käytöksestä seuraa aina palkka. Kesäkuun toisella viikolla meille muuttaa pieni porokoiranarttu, Kielo. Viralliselta nimeltään söpöliini on Nutukas Päivänporotus. Kielo kiipesi syliini ja katsoi vaativasti silmiin. Kielo repi huiviani, sekä housujani ja juoksi pienet viisiviikkoisen pystyt korvat liehuen luokseni, juosten samalla sydämeeni. Kielo on mukavan itsenäinen, mutta kontaktinhaluinen. Sopivallatavalla näen myös taistelutahtoa. Toivomme, että Kielo täyttää oman paikkansa laumassamme ja juurikin mukavana koirana ja Justuksen kaverina.

Aivan kuin Justus aavistaisi, että hyvällä käytöksellä saa palkinnoksi kaverin. Niin nätisti se jo palautuu "uhkaavista" ohitettavista koirista. Ja ottaa relasti elämän muutenkin. Tuskin koskaan saan Justusta ohittamaan koiria täysin rennosti, mutta suunsa se pitää jo mukavasti kiinni, kunhan tilaa ohitukselle on enemmän kuin pari metriä (Thank heavens, lumikinokset alkavat sulaa). Kaikki sujuu jopa paremmin taajamassa kuin viettejä nostavissa metsissä, onhan Justus aina ollut taajamakoira.

No asiaan. Pennut ovat syntyneet Nutukas-kenneliin. Eikä yhtään maalailemiamme piruja ole tarvinnut miettiä (eli, että tulisi 11 urosta, eikä yhtään narttua). Narttuja syntyi lopulta neljä ja uroksia kolme. Hienon pentueen siis saivat Lujah ja Veikko aikaan. Siinäpä onkin sitten ihmettelemistä, kun seuraamme Eevan kanssa neljän nartun touhuja ja valitsemme sieltä sen sijoitusnartun, joka meille muuttaa Justusta kiusaamaan. Kaikki pennut ovat mustia eri kokoisin merkein. Yksi narttunen siellä jo kovasti sykähdytti synnyttyään, mutta sen eloa aijon seurata vielä useita viikkoja ennen lopullista päätöstä. Pennut luovutetaan 9-viikkoisina. Toiveena olisi saada tänne taloon rohkeaa ja hurjapäistä akkavaltaa tasoittamaan tämänhetkistä miesylivoimaa. Kierokin saa olla, koska emäntäkin on.

Kohta siis pitää kiirettä, kun aletaan sosiaalistaa pentuja erinäisiin paikkoihin. Tuire Kaimion luennolta saimme erinomaisia vinkkejä varhaisten kehitysvaiheiden herkkyyskausiin ja muistin virkistykseksi otin projektiksi lukea myös Tuikun "Koirien käyttäytyminen" -kirjan. Pasin projekti on opetella "Pennun kasvatus" kannesta kanteen ja sisäistää asiat.

Mutta hitsi vieköön, kun olen onnellinen. Poro on parasta, ainakin kun koirista puhutaan. Saapi nähdä hyytyykö hymy siinä vaiheessa, kun kaikki on totta. Olen muka sisäistänyt sen, että porokoira on vaativampi rotu kuin lapinkoira, mutta oikea elämä, se on sitten oikeata elämää.

Kuvia tulee, kunhan saan niitä otettua. Synnytyksen aikana olin jotenkin niin tohkeissani, että en kuvia tajunnut ottaa. Tänään mennään treeneihin Justuksen kanssa Eevan tilusten viereisiin metsiin, jospa tällä kertaa saisin pari kuvaa räpsäistyä.