Kielo on nyt reilu 9 kuukautta vanha ja erittäin näpsäkkä nuori porotyttönen. Sen kanssa on ollut mainiota harrastaa ja tuntuu kuin se olisi oppinut kaiken itsestään tai vain parin vihjaisun jälkeen. Loppiaisperjantaina kuitenkin tuli pieni särö meidän tähänastiseen onneemme ja siitä kerron seuraavassa:

Kielo oli riekkunut pihalla Justuksen kanssa, minkä jälkeen se oli menossa lepäämään. Isäntäväki oli lähdössä uimaan. Yhtäkkiä huomasin, että Kielon pää tärisi. Tärinä oli pienehköä ja säännöllisellä rytmillä käyvää heilumista, saman tyyppistä kuin parkinsonin tautia sairastavan ihmisen käden tärinä. Testasin sykkeen, normaali, sekä tarkistin limakalvot ja pupillit, normaalit. Säikähdin, mutta tärinä meni pian ohi ja uskalsin lähteä pois kotoa. Pari päivää meni ilman törinöitä, mutta sunnuntai-iltana levolle mennessä Kielon pää alkoi taas täristä. Otin tärinästä videota ja heti perään soitin Kielon kasvattajalle, eli omistajalle. Kielo kun on sijoituksessa minulla. Jälleen kerran tarkistin sykkeen ja limakalvot, sekä mittasin lämmön.

Kasvattajan kanssa sovittiin, että koira tutkitaan läpikotaisin, hinnasta viis. Samalla mietin, että olipa onni, että olin "kaiken varalta" hankkinut Kielolle vakuutuksen. Seuraavana aamuna soitin Aistiin ja sain ajan verikokeisiin ja yleiseen lääkärin tarkastukseen seuraavaksi päiväksi. Neurologille varattiin aika saman viikon perjantaille.

Ja piinassa elettiin koko viikko. Koira oli täysin normaali noin muuten, ja tärinöiden aikana koira oli täysin kuulolla, joten uskalsin melko vahvasti sulkea epilepsian pois omien tietojeni varassa. Aina, kun tärinä alkoi, sen sai loppumaan käskyttämällä koiraa esim. istu-maate-seiso -kaukokäskyillä tai tarjoamalla leikkiä. Silittäminen tai rauhoittelevat eleet eivät sen sijaan auttaneet tärinään. Nukkuma-asento ei myöskään vaikuttanut tärinän alkuun. Se saattoi alkaa rulla-asennossa tai kylkimakuulla. Välillä pää tärräsi seisoessa tai istuessa. Ei siis muuta säännöllisyyttä kuin aina levossa.

Verikokeet otettiin, kaikki mahdolliset (pienet, suuret). Kaikki kunnossa. Auskultaatio normaali, ei arista vatsaa. Limakalvot vaaleanpunaiset, kta 1-2 sek. Nisät ok, ei maitoa (Kielolla valeraskaus päällä). Maksa-arvot ok

Virtsanäyte otettiin myös vatsapeitteiden läpi; ominaispaino 1,052, pH 6,5. Pikaseulonta normaali, sedimentissä ei normaalista poikkeavaa. Bakteeriviljelyssä ei kasvua. Virtsa tutkittiin siksi, että Kielon virtsaaminen on lisääntynyt. Se kuitenkin liittynee nuoren naisen kasvuun, koska VTI:tä ei löytynyt.

No, sinällän kiva, että arvot olivat kunnossa, mutta olin salaa toivonut, että kyseessä olisi jokin pielessä oleva arvo. Se olisi ollut helpompi korjata esim. ravinnolla. En kuitenkaan oikeasti uskonut siihen oireiden perusteella, ne valitettavasti ovat neurologisia ja sen tajuaa pöllömpikin.

Perjantaina mentiin neurologille ja testailtiin. Silmät, korvat, raajarefleksit... Kaikki toimi normaalisti. Kielo rauhoitettiin ja aivoista otettiin magneettikuvat. Oli melkoinen piina, huhhuijaa. Kun kävelin lääkärin huoneeseen kuulemaan tuloksia olin varmaan liidunvalkoinen ja lähellä pyörtyä. Lääkärillä oli kuitenkin vain hyviä uutisia, aivokuvissa näkyi oikein hienot aivot. Yritin tihrustaa sitä yhtä hernettä sieltä jostain, mutta ehkä se ei ole vielä kehittynyt. Jäämme odottamaan herneen kehitystä. Eli aivojen osalta jälleen kerran puhtaat paperit. Helpotus, tottakai. Olin lietsonut itseäni paniikkiin ajattelemalla kasvainta, joka painaisi pikkuaivoja tai aivorunkoa. Sitä ei onneksi löytynyt.

Muutama päivä mentiin hyvin mielin. Kohtauksia tuli taas satunnaisesti, mutta niistä ei kuulemma tarvinnut välittää, eivätkä ne ole koiralle vaarallisia. Diagnoosiepäilyksi kirjoitettiin levonaikaista lihasnykimista (Resting myoclonus), mutta eihän tuo oikeasti ole mikään diagnoosi. Tuohan jo tiedettiin.

Tuurilla päästiin peruutusajalle Fysioterapeutti Tamara Merenvallan vastaanotolle. Ja nyt ollaan siinä vaiheessa, että fysioterapeutti on ensimmäinen, joka on jotain löytänyt. Kielolla on selkeä puoliero toiminnallisesti. Oikea puoli on jäykempi sekä edestä, että takaa. Provokaatiotesteissä Kielo aristi selvästi lavan välistä (Th1-3) aluetta jossain Trapeziuksen (rangan puoleinen osa) ja Infraspinatuksen paikkeilla. Ja yksi merkittävä löydös oli lievä tuntopuutos oikean eturaajan 2. ja 5. phalagealin (varvas) syvissä alueissa. Tuntoa oli, mutta se oli heikompi kuin muissa varpaissa, ja varsinkin vaseman puolen varpaissa. Tämä voisi kieliä pinteestä hermossa. En vaan oo ihan varma, että miten nää hermot kulkee koirilla, joten en uskalla alkaa väittämään pinteen lähtökohtaa. Mutta jokin yhteys kai lavan kipupisteillä ja tuntopuutoksella lienee.

Oikean eturaajan protraktiossa Kielo pyrki nojaamaan vasemmalle ja köllähti useaan kertaan maahan kyljelleen, liekö kipu vai tasapaino syynä. Kallistuttiin kuitenkin kivun puolelle enemmän, sillä hoidon ja käsittelyn jälkeen tasapaino pysyi uusintatesteissä. Jossain vaiheessa väläyteltiin sisäkorvan tasapainoelimen tulehdusta, mutta käsittelyn vaste poissulkee siis tämän.

Toki Kielo on vielä nuori koira ja varsin kehittymätön ja löysä, mutta esimerkiksi syvät keskivartalon lihakset saisivat vahvistua. Kielo notkistelee arjessakin paljon selkäänsä, minkä olen itsekin huomioinut.

Toivonpa ehkä maailman eniten, että syy tärinöihin löytyisi sähköhäiriöstä hermoissa, joka johtuisi jumiutuneesta Th-rangasta. Mistä se on sitten tullut? Siihen voi nuoren koiran elämässä olla monta syytä ja esim. törmääminen puuhun tai Justukseen (mitä Kielo on kyllä harrastellut joskus vauhdissa) saattaa saada aikaan kyseisen jumin. Jos nuita juttuja yrittäis välttää, niin täytyis pitää koiraa remmissä aina ja kävellä tasasilla aina, ja siitä sais sitten toisella tavalla oireilevan koiran. Ja tasainen remmilenkkeily kun ei vaan kuulu meidän elämänfilosofiaan.

Seuraava fyssarikerta on kolmen viikon päästä. Siihen asti saan itse toimia Kielon kuntouttajana. Vaikka en tietenkään tätä olisi toivonut, niin otan tämän samalla oppimisena ja toivon, että osaan tulevaisuudessa paremmin auttaa vastaavassa tilanteessa olevia. Siksihän niitä fyssarin opintoja on nyt jo kolme vuotta pakerrettu.

Jäämme tutkalle. Rapsaatulee taas, kun jotain kerrottavaa on.